Pallontallaajat.net
Valikko
MINNE TIE VIE
MINNE TIE VIE
Hello world
Hello world

Kertomuksia kolmehenkisen perheen reissuista lähelle ja kauas mukavasti, mutta budjetilla. Matkassa on mukana kaksi isompaa ja yksi pieni ihminen.

Matkablogi

Malediivit ja vilkastuva Ukulhas

on 19/01/2018

Reissusuunnitelmaa pohtiessamme, meille oli tärkeää, että jokaiselle saarelle pääsee kulkemaan julkisella lautalla, joka on ehdottomasti edullisin vaihtoehto mahdollisista kulkuvälineistä.

Julkisille saarille kulkevat myös pikaveneet, joiden hinta vaihtelee saaresta riippuen, mutta esimerkiksi Ukulhasiin pikavenekyyti kustantaa noin 50 dollaria henkilöltä hotellista riippuen. Hotelleilla on usein myös tarjolla vielä nopeampia yksityisiä pikaveneitä, joiden hinta vaihtelee paljon hotellista ja saaresta riippuen, lähtöhinnat pyörivät kuitenkin useammassa sadassa eurossa. Joillekkin saarille on mahdollista lentää myös sisäisillä lennoilla ja sitten on tietysti vesitasolentokoneet, joihin halvin hinta, jonka olen itse nähnyt, on ollut vajaa pari-kolmesataa dollaria per henkilö ja suunta, yleensä hinnat kuitenkin alkavat noin neljästäsadasta dollarista.

Julkinen lautta Ukulhasin satamassa

Meidän oli siis tarkoitus matkustaa Malesta Ukulhasiin julkisella lautalla, jonka aikataulut olimme selvittäneet, kun reissusuunnitelmaa kotona laadittiin. Päätimme ostaa liput muutaman päivän kuluttua lähtevään lauttaan Villingilin terminaalista, samalla reissulla kun kävimme päiväretkellä Villingilin saarella. Terminaalissa kuitenkin selvisi, että kaikkien lauttojen aikataulut olivat vaihtuneet juuri tuona päivänä, eikä lautta kulkisikaan Ukulhasiin sinä päivänä, kun meidän oli sinne tarkoitus lähteä. Olimme varanneet hotellin Ukulhasista jo etukäteen, eikä rahoja menetetystä yöstä olisi saanut takaisin, joten päätimme matkustaa saarelle pikaveneellä. Saimme sovittua hotellin kanssa, ettei meidän tarvitse maksaa kuin aikuisten matkat ja pikkuneiti pääsisi ilmaiseksi. Hintaa tuolle pikavenekyydille tuli siis yhteensä 100 dollaria ja matka kesti reilun tunnin. Julkisella lautalla matka Ukulhasiin kestää reilut neljä tuntia ja hinta koko porukalta olisi ollut ehkä vajaan kymmenesosan speed boatiin verrattuna. Käyttäessä julkista lauttaa saarille, kannattaa olla tarkkana aikataulujen kanssa, lautat 301 ja 303 pitäisi kulkea saarelle.

Oikeanpuolisella Nevi 3 veneellä matka Ukulhasiin taittui nopeasti. Ukulhasiin menevät pikaveneet lähtevät Jetty kutosesta, joka on Hulhumalen terminaalin vieressä

Ukulhasissa meitä oltiin satamassa vastassa golfkärryllä, joten ei tarvinnut lähteä kantamaan helteessä rinkkoja. Kaikilla majoituspaikoilla on tapana tulla myös satamaan asiakkaita vastaan. Hotelliksi valikoitui Gunbaru Inn sen hyvien arvostelujen ja rannan takia. Rannalle oli tosiaan hotellilta matkaa parikymmentä metriä, joten sijainti oli todella hyvä. Ukulhas sijaitsee North Ari Atollilla ja saarelle on turistien ollut mahdollista reissata vasta vuodesta 2012 alkaen, joten hotellit ja guesthouset ovat siistejä ja suurin osa uusia tai uudehkoja.

 

Saari valikoitui pääosin sijainnin ja lukemamme perusteella ja olikin ensimmäiseksi saareksi ihan nappivalinta. Ukulhaksen saarella asuu hieman reilut 1000 ihmistä ja se on noin kilometrin pitkä ja reilun 200 metriä leveä. Pieniä kauppoja löytyy saarelta useampia, mutta niiden valikoima ei ole mitenkään kummoinen, perus kioskituotteet (alkoholittomista)virvokkeista pesuaineisiin ja aurinkorasvoihin kuitenkin löytyivät jokaisen kaupan hyllyiltä. USA:n dollarille paikallisista kaupoista saa huonon vaihtokurssin (esim. 1 dollari tai 1 euro=10 rufiyaa), joten kannattaa varata rufiyoita mukaan. Niitä saa vaihdettua Malessa 1 euro= 18.5 rufiyaa kurssilla.

Saaren pääkadulla sijaitsee suurin osa pikku kaupoista ja ravintoloista

Ravintoloita saaressa on viisi, osan taso oli mielestämme hyvinkin alhainen, varsinkin hintoihin nähden ja ravintoloista parhaimmat olivat Olhumathi ja thaimaalaista ruokaa tarjoava SeaLaVie. Olhumathissa kannattaa tilata kokonaisena grillattua kalaa, joka oli todella herkullista ja alkupaloiksi tai jälkiruoaksi kannattaa kokeilla tiskin vierestä löytyvän kaapin short eatseja, joita paikalliset napostelevat pitkin päivää. Osassa ravintoloita oli mahdollista syödä varsin edullisestikin, jos tilasi esimerkiksi malediivilaistyylisen paistetun riisin tonnikalalla, ei sen hinta ollut kuin vajaat kolme euroa ilman kiinteää tarjoilupalkkiota ja veroja. Ravintoloiden eri makuisia tuoreista hedelmistä tehtyjä mehuja kannattaa ehdottomasti kokeilla! Suurin osa ravintoloista on turisteille suunnattuja, joten ravintoloiden ruokalistoilta löytyy malediivilaisten ruokien lisäksi pizzoja ja hampurilaisiakin. Alkoholia ei saarelta saa, niin kuin ei miltään muultakaan paikallisten saarelta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mitään suurempia makuelämyksiä emme mereneläviä lukuun ottamatta saarella päässeet kuitenkaan kokemaan.

SeLaVien thaimaalainen ruoka oli maukasta, mutta chili puuttui kokonaan

 

Ukulhas eroaa monista muista Malediivien saarista siten, että täällä suurin osa rannasta on bikini beachia, joten melkein missä kohtaa rantaa tahansa voi ottaa aurinkoa ilman peittävämpiä vaatteita. Hienoin kohta rannasta on ehkä saaren eteläpäässä, jossa hiekkaranta on leveimmillään ja valkoinen hiekka jatkuu silmänkantamattomiin. Meidän hotellimme ranta oli kapeampi ja hitaasti syvenevä, joten se oli juuri sopiva lapsille. Ukulhaksessa on myös kohtalaisen hyvät snorklausmahdollisuudet, ja jokainen hotelli lainaakin snorkkeleita hotellivierailleen maksutta. Jos haluaa kuitenkin varmasti toimivat vehkeet kannattaa ehkä harkita omien snorkkeleiden ostamista, täällä kun vedenalainen maailma on jotain aivan älyttömän upeaa. Iso osa lähempänä rantaa olevasta korallista on valitettavasti kuollut, joten toivottavasti ihmiset olisivat varovaisempia näiden hieman syvemmällä olevien korallien kanssa! Omien snorklaus kokemuksiemme mukaan, paras kohta rannasta on Gunbaru Innin rannanpätkällä, jossa hieman syvemmällä olevien pontonien lähellä näki sadoittain erilaisia kaloja ja hienoja koralleja.

Hotellimme viereinen uimaranta oli kapeahko ja rauhallinen

Levein ja meistä hienoin pätkä rannasta. Täällä saa usein olla myös hyvinkin rauhassa, koska suurin osa ihmisistä ottaa aurinkoa oman hotellinsa rannalla aurinkotuoleilla

 

Oma riippumatto on aina hyvä idea

Jos omaa riipumattoa ei mukana ole, niin rannan leveimmän kohdan läheltä löytyy pieni suojainen polku, joka vie metsän keskelle suojaisaan paikkaan, josta löytyy muutama riippumatto, keinu ja korituoleja

Lapsille löytyy myös saaren satamasta iso leikkipuisto kaikkine vempeleineen ja puisto on avoinna puoli viidestä kuuteen joka päivä. Leikkikavereita löytyy vaikka millä mitalla ja osa lapsista puhuu myös hyvää englantia, joten kivoja keskusteluja päästiin heidän kanssaan käymään. Lapset olivat hyvin innoissaan minun ja pikkuneidin vaaleista hiuksista ja halusivatkin jatkuvasti kammata ja laittaa kampauksia meille. Perjantaisin ja lauantaisin useammat tytöt pukeutuvat hienosti, koska on heidän vapaapäivänsä koulusta ja muista askareista. Täällä lapset käyvät siis koulua sunnuntaista torstaihin ja koulu alkaa jo puoli seitsemän ja seitsemän välillä, ja loppuu keskipäivällä ilmeisesti rukouskutsuun.

Leikkipuistossa riittää vilinää sen ollessa auki

Jalkapallosta kiinnostuneiden kannattaa ottaa reissulle mukaan nappikset, jos pelailu paikallisten miesten ja poikien kanssa kiinnostaa. Malediivilaiset ovat varsin innostunutta jalkapallokansaa, joten täällä löytyy jalkapallokenttä ihan pieniltäkin paikallisten saarilta. Iltaisin pelit alkavat viiden aikaan ja päättyvät salamannopeasti rukouskutsuun, joka kajahtaa soimaan kuuden jälkeen. M onkin käynyt pelailemassa täällä jokaisella saarella ja tietysti siten saanut kavereita ympäri saaria.

Pelit päättyvät auringonlaskun aikaan

 

Hotellien järjestämät retket olivat Ukulhaksella selkeästi kalliimpia kuin seuraavilla saarilla joihin matkustimme. Hintaa esimerkiksi delfiini-retkellä oli puolet enemmän Ukulhaksessa kuin Mathieverissa, joten jos on suuntaamassa jollekin muulle saarelle Ukulhakselta, kannattaa retket ehkä tehdä niistä, jos haluaa päästä halvemmalla.

Tutustuimme suomalaispariskuntaan, joka majoittui samassa hotellissa meidän kanssamme ja he kertoivat, että venesatamassa näkee iltaisin uimassa useita keihäsrauskuja ja pikkuhaita. Kävimme muutamana iltana katselemassa taskulampun kanssa rauskujen uiskentelua ja se oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoista, rauskuja ja pikkuhaita ui veneiden vierustalla useita. Parhaiten rauskuja näki satamassa olevan moskeijan vasemmalta puolelta venerantaa ja ne tulivat esiin vasta auringonlaskun jälkeen. Yksi keihäsrausku oli myös uiskentelemassa hotellimme uimarannalla ja rauskun ollessa samanvärinen hiekan kanssa oli se aika vaikea erottaa edes rantavedestä. Kannattaa siis olla tarkkana mihin astuu, koska keihäsrauskun erittämä myrkky on vaarallista ja vaatii sairaalahoitoa Malessa.

Tämä keihäsrausku uiskenteli aivan meidän hotellimme rantavedessä.

Ukulhas on hyvä vaihtoehto sellaisille reissaajille, joita ei haittaa muiden turistien läsnäolo. Hotelleja ja guesthouseja löytyy useita, joten on sanomattakin selvää, että mikään autiosaari Ukulhas ei ole. Siitä huolimatta rannoilla sai kuitenkin olla melko rauhassa ja pitkältä rannalta löytyy varmasti jokaiselle se oma rauhallinen kohta. Ukulhas sopii hyvin kelle tahansa, joka nauttii letkeästä tunnelmasta ja kauniista rannoista ja jos esimerkiksi harkitset ottavasi hotellin Maafusilta, suosittelen harkitsemaan uudelleen. Koko saari on hyvin turistoitunut, ja saarelle rakennetaan jatkuvasti lisää. Jos nauttii siitä, että saa ottaa aurinkoa vieri vieressä muiden turistien kanssa musiikin pauhatessa taustalla rakennusmelun kanssa kilpaa, niin sitten toki Maafusi taitaa olla ainut järkevä vaihtoehto Malediivien saarista. Hotellien järjestämät retket ovat kuitenkin huomattavasti edullisempia Maafusilla suuren kilpailun takia, joten niitä siellä kannattaakin tehdä. Alkoholiakin ilmeisesti saa jonkinlaisesta turistilaivasta, joka saarelle on ankkuroitu.

Monet paikallisetkin ihmettelevät, että miksi mennä yhteen ja samaan saareen mihin kaikki muutkin, kun on niin paljon mistä valita. Pohdin itse samaa ja olisikin mukavaa kuulla mielipide sellaiselta ihmiseltä, joka on Maafusilla käynyt ja pitänyt saaresta! Me mietimme, että olisimme käyneet tekemässä päiväreissun saarelle loman viimeisinä päivinä, mutta kaiken kuulemamme ja lukemamme perusteella taitaa jäädä tällä kertaa välistä.

 

Ukulhaksesta matka jatkui paikallislautalla upeaan Feridhoohon, josta kuulumisia avaan seuraavassa postauksessa! Feridhoosta suuntasimme Bodufolhudhoohon, jossa vietimme loppujen lopuksi vain muutaman tunnin ennen kuin siirryimme viereiselle saarelle Mathiveriin. Ennen paluuta Maleen ja Suomeen, päätimme tulla vielä muutamaksi päiväksi takaisin Ukulhakseen, jossa ollaan nyt tälläkin hetkellä. 

Valitsimme majoituspaikaksi näille parille päivälle Starry Night @Ukulhas nimisen guesthousen rannan eteläpäästä ja tämä guesthouse on aivan ihana! Ehdottomasti paras majoituspaikka tällä reissulla. Guesthouse on sisustettu todella uniikisti merenrantateemalla ja täältä saa lainattua ilmaiseksi snorkkleita ja räpylöitä, lainelautaa ja vaikka mitä! Henkilökunta on todella mukavaa ja tunnelma on rento ja letkeä. Guesthouselta kävelee rannan parhaalle kohdalle vain muutaman minuutin ja sivukujalta löytyy myös isompi kauppa, jossa on paras valikoima Ukulhasin kaupoista. Eikä hintaa kahdelle yölle aamupaloineen kolmelle tullut kuin reilut 80 euroa. Suosittelen ehdottomasti tätä guesthousea, jos Ukulhakseen eksyy!

Oli muutenkin kiva tulla takaisin, kun monet ihmiset olivat niin innoissaan nähdessään meidät, etenkin lapset!

Starry Night @Ukulhasin sisäpihalla voi nauttia viereisestä ravintolasta tilatun lounaan mukavan rauhassa

Olipas mukavaa astella huoneeseen kun sänky oli koristeltu näin kauniisti

Ukulhaksessa saa vielä toistaiseksi olla aika rauhassa, mutta epäilen, että muutaman vuoden päästä tilanne voi olla toinen. Tänne pääsee Malesta pikaveneellä reilussa tunnissa ja rannat ovat paljon paremmat esimerkiksi Maafusiin verrattuna, joten kun ihmiset tajuavat Ukulhaksen potentiaalin, niin voi olla, että sitten riittää turisteja täälläkin vaikka millä mitalla.

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT
6 kommenttia
  1. Vastaa

    Christa

    19/01/2018

    Ukulhas vaikuttaa juuri sellaiselta kuin ajattelimmekin. Täytyypä vielä tsekata tuo Starry Night hotelli, josko siellä olisi tilaa. Meillä on varattuna uudesta isosta hotellista perhehuone. Ison perheen kanssa on aina haaste löytää majoitus. Odotan innolla loppuja tarinoita paikallissaarista, koska ehdimme vielä vaihtaa kohteita, jos siltä tuntuu. Olen kyllä lukenut, että Rashdoo olisi hyvä saari.

    • Vastaa

      minnetievie

      25/01/2018

      Viihdytte varmasti Ukulhaksella! Muutama päivä oltu kotona ja takaisin tekisi jo mieli lähteä. Rashdoo oli meillä myös yhtenä vaihtoehtona, mutta tällä reissulla nähtiin nyt vain saaren satama, joka ainakin näytti oikein mukavalta leikkipuistoneen. Ihanaa ja aurinkoista reissua teidän koko perheelle! 🙂

  2. Vastaa

    Ea

    20/01/2018

    Ihanasti kirjoitettu postaus muiden joukossa, ainoa ongelma on tietty se, että tulee ihan kamala matkakuume. 🙂

    Ei kai auta muu kuin katsella lentoja Malediiveille meillekin ensi vuodeksi. 😀

    Kohta nähdään! <3

    • Vastaa

      minnetievie

      25/01/2018

      Näissä reissublogeissa taitaa olla vähän kaikissa sama ongelma 😀 Sinne vaan, kyllä kannattaa!! <3

  3. Vastaa

    Petra Patana

    05/03/2018

    Ihana blogi , kiitos siitä. Ehtisitkö vastata muutamaan kysymykseen kun tuntuu tiettyä tietoa löytyvän nihkeästi netistä. Olisi ihanaa. petra.patana@gmail.com

    • Vastaa

      minnetievie

      05/03/2018

      Kiitos kommentista! Laitan sinulle viestiä!

JÄTÄ KOMMENTTI